Ajankohtaista

Etsimme kulttuurituottajia

Varkauden kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalveluissa aukeaa elo-syyskuussa kaksi määräaikaista työpaikkaa kulttuuri- ja harrastuspalveluiden tuotantoon. Toinen tehtävistä painottuu Harrastamisen Suomen mallin Varkauden ja Rantasalmen hankkeeseen, toinen tehtävistä jakautuu Varkauden kaupungin yleisiin kulttuuripalveluihin sekä lastenkulttuurituotantoihin Lastenkulttuurikeskus Verson toiminta-alueella.

Tarjoamme näköalapaikan lastenkulttuurin ja kulttuurihyvinvoinnin yhdyspinnoilla sekä monipuolisen työnkuvan innovatiivisessa ja motivoituneessa porukassa. Työkulttuurimme on uutta luova ja jatkuvasti kehittyvä.

Harrastuskoordinaattorin määräaikainen työsuhde on ajalle 1.8.2022 – 31.7.2023. Tehtävä on osa-aikainen 70% työajalla. Harrastuskoordinaattori huolehtii kokonaisvaltaisesti harrastussisältöjen laadukkaasta toteutumisesta sopien aikatauluista ja muista käytännön asioista toteuttajien ja koulujen kesken. Lisäksi koordinaattori toimii harrastustoimijoiden tukena mm. yhteistyön fasilitoijana ja saavutettavuusnäkökulmien edistäjänä. Harrastuskoordinaattorin tehtäviin kuuluu myös etsivä harrastustyö, jossa hanketyöntekijä koordinoi moniammatillista yhteistyötä mm. sivistys- sekä sote-palveluiden kanssa, jotta jokaiselle lapselle löytyisi mieleinen harrastus. Tehtävään sisältyy myös tiimin muuta kulttuurituotantotyötä. Hanketyön osuus on 50% kokonaistyöajasta, muun työn osuus 20%.

Kulttuurituottajan määräaikainen työsuhde on ajalle 1.9.2022 – 31.12.2023. Tehtävät jakautuvat Varkauden kaupungin kulttuurituotantoon sekä Lastenkulttuurikeskus Verson alueelliseen lastenkulttuurituotantoon. Lastenkulttuurituotantoon sisältyy pääsääntöisesti kouluissa ja varhaiskasvatuksessa toteutuvien tilaisuuksien tuotantoa aikataulutuksesta viestintään. Kaupungin kulttuuripalvelut ovat mm. erilaisia osallistavia kampanjoita, kulttuuripalveluita erityisryhmille, monikanavaista viestintää, yhteistyötä kulttuuripalveluita tuottavien yhdistysten, yritysten sekä vapaan kentän taiteilijoiden kesken sekä pieniä yksittäisiä tapahtumia.

Kelpoisuusvaatimuksena molempiin tehtäviin on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, tarkemmat vaatimukset ja tehtävän kuvaukset löytyvät hakemuslinkeistä. Oman auton käyttö on välttämätöntä Verson laajalla maantieteellisellä alueella. Molemmissa tehtävissä edellytetään oma-aloitteisuutta, hyviä organisointi- ja vuorovaikutustaitoja sekä monipuolista viestintäosaamista. Odotamme hakijoilta innostuvaa ja innostavaa asennetta, itsenäistä otetta työhön, joustavuutta sekä paineensietokykyä. Ja ennen kaikkea toivomme löytävämme tiimiimme hyviä tyyppejä!

Lisätiedot harrastuskoordinaattorin tehtävästä ja haku:

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/harrastuskoordinaattori-vrk-03-68-22-2/

Lisätiedot kulttuurituottajan tehtävästä ja haku:

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kulttuurituottaja-vrk-03-67-22-2/

Lisätietoja:

Johtava kulttuurituottaja Terhi Siippainen

ensisijaisesti sähköpostitse:

terhi.siippainen@varkaus.fi

Puhelimitse tavoitettavissa

ke 25.5. klo 9 – 12 ja ke 1.6. klo 9 – 12

044 743 6409

www.varkaus.fi

versoverkko.fi

Varkauden Metsäsatukierros avautuu maanantaina 9.5.2022

Varkaudessa Hertunrannassa avautuu Metsäsatukierros lastenkulttuurin juhlaviikolla maanantaina 9.5. Kierros on kierrettävissä tämän vuoden loppuun saakka, mutta mukavinta se on toki tehdä kesäaikaan kauniilla säällä.

Lähde mukaan opettavaiselle Metsäsatukierrokselle tutustumaan metsän kiehtovaan elämään tarkastaja Peetu-pöllön johdolla! Peetu-pöllö valvoo, että metsässä on kaikki asiat kunnossa. Peetun tarkastuskierroksella elämästään kertovat mm. puut, eläimet ja hyönteiset.

Metsäsatukierros on mobiilikierros, joka johdattaa perheet ja ryhmät seikkailemaan luonnossa Hertunrannan rantapuiston alueella Salmi AR-mobiilisovelluksen avulla. Salmi AR-sovelluksessa piirroshahmojen tähdittämät tarinavideot avautuvat katseltavaksi saavuttaessa kartalla oikeaan paikkaan. Tarinat innostavat tutkimaan luontoa reitin varrella. Parhaiten kierros soveltuu koettavaksi kesällä. Metsäsatukierros on mukaansatempaava kokemus päiväkoti- ja alakouluikäisille (n. 4-10v.) lapsille yhdessä vanhempien tai ryhmän kanssa.

Kierrosta varten tarvitset vain ulkoiluun sopivat vaatteet ja älypuhelimen. Kesto n. 30 min. ja reitin pituus noin 500m. Aloituspaikka sijaitsee Hertunsaaren uimarannalla.

Käyttöohjeet

  • Lataa ilmainen Salmi AR -sovellus älypuhelimeesi Googlen tai Applen sovelluskaupasta, ja seuraa sovelluksen asennusohjeita.
  • Avaa sovellus. Kirjoita sovelluksen hakukenttään “Varkauden Metsäsatukierros” ja paina Hae-nappia.
  • Klikkaa elämys auki ja lataa sisältöpaketti. Latauksen loputtua paina “Aloita kierros”.
  • Metsäsatukierroksen tarinapisteet näkyvät kartalla. Liiku ensimmäiseen tarinapisteeseen ja paina Toista-nappia katsellaksesi tarinavideon. Muista, että puhelimessasi pitää olla sijainti päällä, sillä seikkailu hyödyntää puhelimen sijaintitietoja seikkailijoiden liikkumisen määrittämiseen.
  • Katsele videolta tarina ja tutustu luonnon ihmeisiin ympärilläsi! Tarinapisteet kannattaa kiertää järjestyksessä. Parhaimman kokemuksen saat käyttämällä kuulokkeita. Sovellus toimii uusimmilla mobiililaitteilla.

Kultaa kielelle ja mielelle – satutuokiot alkavat helmi-maaliskuussa

Lastenkulttuurikeskus Verson satutuokiot ja Toukkien tarinatuokiot alkavat helmi-maaliskuussa! Tuokioita järjestetään Heinävedellä, Hirvensalmella, Joroisissa, Juvalla, Leppävirralla, Rantasalmella ja Varkaudessa. Satujen maailmaan astellaan kirjastojen tiloissa. Lastenkulttuurikeskus Verson Toukkien tarinatuokiot on suunnattu 0-3-vuotiaille lapsille ja satutuokiot 3-6-vuotiaille lapsille aikuisseuralaisilleen. Tuokiot ovat avoimia, maksuttomia mielikuvituksen ja kielellä leikittelyn riemunpilkahduksia, joissa esillä ovat lasten kuvakirjat.
Satutuokioiden suhteen seurataan voimassaolevia koronarajoituksia. Ryhmät ilmoittautuvat ennakkoon kirjastolle.


”Pienet tähtisilmät syttyvät”

Sadut ja tarinat ovat lapselle kullanarvoisia kehittyvän kielen ja mielikuvituksen kannalta. Tuokiot ovat myös lapsen ja aikuisen yhteistä aikaa. Lastenkulttuurin sydän on lapsen oman taiteellisen toimijuuden tukeminen, ja toukkatuokioilla annetaan aikaa myös lapsen omalle äänelle ja kädentaidoille.
Satutuokioita ohjaava taidekasvattaja Minnamaria Koistinen inspiroituu lasten riemusta. ”Satutuokioilla parasta on se, kun tarinan tunnelma vie mukanaan ja pienet tähtisilmät syttyvät”, lukuisia satutuokioita ohjannut Koistinen kertoo.
Taidekasvattaja Henni Sammatti taas nauttii lasten kohtaamisesta ja siitä, että heidän kanssaan voi jutella tarinoista. Millaisia ajatuksia sadut heissä herättävät?

Tänä keväänä satutuokioita ohjaavat Sammatin ja Koistisen lisäksi Tuomo Salmela ja Sinikka Silja.

Satutuokiotoiminnasta palaute on aina tervetullutta, ja sitä voi jättää osoitteessa bit.ly/versopalaute. Osalla satutuokioista on jaossa myös paperisia palautelomakkeita aikuisen täytettäviksi.

Kurkkaa satutuokioiden aikataulut https://versoverkko.fi/tapahtumakalenteri/

Tunnelmallista joulunaikaa!

Lastenkulttuurikeskus Verson väki toivottaa hyvää joulunaikaa ja onnea vuodelle 2022!

Videolla tunnelmia Vanha Varkaus valoissa -tapahtumasta. Verson väki loihti tuolloin varjoikkunoita Korpelan julkisivulle. <3

Elämän kukka-esitys kiertää kaikissa Verso-kunnissa

Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n 10-vuotisjuhlaesityksessä yhdistyvät sirkus ja nukketeatteri

Suomalais-slovenialainen Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU vierailee 10-vuotisjuhlaesityksineen Heinävedellä, Rantasalmella, Juvalla, Leppävirralla, Varkaudessa, Pieksämäellä, Pertunmaalla, Joroisilla, Sulkavalla ja Hirvensalmella. Osassa kuntia esitys on kohdennettu päiväkodin lapsille, osassa se on avoin kaikille. Kiertue alkaa Joroisista maanantaina 15.11. ja esitys nähdään kahden viikon aikana alueellamme kaikkiaan 13 kertaa.

Esitys kantaa nimeä Elämän kukka, ja se on suunnattu 0-6-vuotiaille lapsille. Elämän kiertokulkua kuvaavassa kokonaisuudessa yhdistyvät sirkus ja nukketeatteri. Esiintyjinä nähdään nukketeatteritaiteilija Katja Kähkönen ja vannetaiteilija Henna Matanuska (Lapinlampi).

Kiertueen tuottavat yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Verso sekä vauva- ja taaperoteatteri AEIOU, joka on saanut kiertuetukea Alfred Kordelinin säätiöltä.

Esityksiin on vapaa pääsy, joihinkin esityksiin tulee varata paikka etukäteen. Osa esityksistä toteutetaan suoraan kohderyhmälle päiväkodeissa.

Avoimet esitykset:

Ma 15.11. klo 10 Joroinen, Koulukeskuksen liikuntasali
Ti 16.11. klo 10 ja 17.30 Varkaus, Perheentalo (Nouda lippusi Perheentalolta aukioloaikoina)
Ke 17.11. klo 9 Juva, Martti Talvela Kampuksen auditorio
To 18.11. klo 17.30 Heinävesi, Varjentiinin sali, Virastokuja 4
Ti 23.11. klo 10 ja 17.30 Pieksämä, Poleeni
Ke 24.11. klo 10 Rantasalmi, Rantasalon koulu, Koulutie 6

Digi-koulutusta ja keskustelutilaisuuksia

DigiLaku-hankkeessa koulutetaan Verson alueen taiteilijoita, taidekasvattajia ja kulttuuritoimijoita erilaisten digivälineiden hyödyntämiseksi taide- ja kulttuurityössä. Koulutukset ja keskustelutilaisuudet ovat maksuttomia Verson toiminta-alueella toimiville taiteilijoille ja taidekasvattajille sekä kulttuuritoimijoille.

Tilaisuudet toteutetaan verkossa.

DigiLaku-hanketta tukee Taike. Lisätietoja hankkeesta: DigiLaku2021

Aikataulu

pe 10.9. klo 9 – 11
Lapset digitaalisten kulttuuripalvelujen kohderyhmänä

Millaisia asioita tulisi huomioida, kun tuotetaan lapsille ja nuorille suunnattuja digitaalisia kulttuuripalveluja? Pohditaan yhdessä.Käydään läpi esimerkkejä olemassa olevasta tarjonnasta, mm. harrastakotona.fi ja muiden lastenkulttuuritoimijoiden tuottamia sisältöjä.

Alustajina Terhi Siippainen ja Julia Vatanen, Lastenkulttuurikeskus Verso

Linkki tilaisuuteen: bit.ly/digilaku1


Ma 13.9. klo 13 – 15
Somemarkkinoinnin perusteet

Sosiaalisen median markkinoinnilla tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla pyritään herättämään huomiota tai saamaan liikennettä some-kanavissa. Sosiaalinen media tarjoaa työkalut verkostoitumiseen, brändisi ja työsi tuomiseen asiakkaidesi lähelle ja mahdollisuuden erottua. Somen eri kanavat keräävät myös tarkkaa faktatietoa siitä, millaiset ihmiset ovat kiinnostuneita some-sisällöistäsi.

Kouluttaja Janita Arkko / Sollertis
Linkki koulutukseen: bit.ly/digilaku2


Pe 17.9. klo 13 – 15
Saavutettavuus digitaalisissa palveluissa

Keskustellaan digipalveluiden saavutettavuudesta ja asioista, joita tulee huomioida, kun tuotetaan verkkoon kulttuuripalveluja ja/tai niihin liittyvää viestintää.
Alustus: Terhi Siippainen, Lastenkulttuurikeskus Verso

Linkki tilaisuuteen: bit.ly/digilaku3


Ma 20.9. klo 13 – 15
WordPress-alustan käyttöönotto ja perusteet

WordPress on maailman suosituin avoimeen lähdekoodin perustuva sisällönhallintajärjestelmä. Opi luomaan omat, nykyaikaiset verkkosivut WordPressillä.
Kouluttaja Janita Arkko / Sollertis

Linkki koulutukseen: bit.ly/digilaku4

Satutuokioiden syys alkaa!

Lastenkulttuurikeskus Verson satutuokiot ja Toukkien tarinatuokiot tuovat syksyyn tarinoiden taikaa

Lastenkulttuurikeskus Verson satutuokiot ja Toukkien tarinatuokiot alkavat usealla paikkakunnalla syys-lokakuussa. Tuokioita järjestetään Heinävedellä, Joroisissa, Varkaudessa, Pieksämäellä, Leppävirralla, Rantasalmella ja Hirvensalmella. Toukkien tarinatuokiot on suunnattu perheen pienimmille, 0-3-vuotiaille, ja satutuokiot 3-6-vuotiaille. Lapset osallistuvat kaikille avoimiin tuokioihin aikuisseuralaisensa kanssa.

Kurkkaa satutuokioiden aikataulu https://versoverkko.fi/tapahtumakalenteri/!

Lastenkulttuurikeskus Verso haluaa satutuokiotoiminnallaan pitää yllä lastenkirjallisuuden merkitystä ilon ja elämysten lähteenä. Verson lastenkulttuurityössä lukeminen, tarinointi ja loruttelu ovat erityisessä asemassa. Lapselle lukeminen ja tarinan äärelle pysähtyminen ovat tärkeitä asioita mielikuvituksen ja kielen kehittymisen kannalta.

Lastenkulttuurin tärkeä näkökulma on lapsen oman taiteellisen toimijuuden tukeminen, joten lapsille annetaan tilaisuuksia omien sanallisten tuotosten esiintuomiseen muun muassa sadutuksen, kielellä leikittelyn tai yhteisöllisen tarinankerronnan avulla.

Verson satutuokiot ovat monitaiteisia, ja satutuokiotoiminta on kehitetty lasten ja aikuisten yhteiseksi kokemukseksi

tarinoiden ja taiteen parissa. Satutuokioilla alle kouluikäiset lapset pääsevät heittäytymään satujen maailmaan ja tutustumaan tarinoihin taidekasvattajan johdolla. Satuilun lisäksi osallistujat saavat vaihtelevasti kokeilla kädentaitoja ja kuvataidetta, liikkua, runoilla, musisoida ja tarinoida.

Satutuokioita ja Toukkien tarinatuokioita ohjaa useampi taidekasvattaja. Vierailijoitakin satusyksyyn mahtuu: Klovni Elviira viihdyttää Satu- ja soittosopallaan Syys-Vekaran aikaan 19.10. Varkauden kirjastolla. Lastenkirjailija Maria Kuutti vierailee Poleenin satutuokiossa 25.10. kera Onni ja Aada -kirjojensa.

Vuodenajat kiinnostavat teemoina

Lastenkulttuurikeskus Verson internetsivuilla on kevään ja kesän aikana voinut vastata satutuokioita koskevaan kyselyyn. Kyselyn tarkoitus on kartoittaa kävijöiden toiveita ja kehittää satutuokiotoimintaa niiden suuntaisesti. Aihetoiveina esiin nousivat muun muassa ajankohtaiset vuodenajat sekä juhla- ja teemapäivät.

Satutuokioiden suhteen seuraamme meneillään olevia koronarajoituksia. Tulethan satutuokioille vain terveenä, muistat turvavälit ja hygienian. Ilmoitathan ryhmän saapumisesta etukäteen.

Tervetuloa mukaan satujen maailmaan!

Satutuokiojulisteet löydät täältä: https://versoverkko.fi/satutuokiot/

Nuoret katutaiteilijat värittävät katukuvaa

Vekara-viikolla 25 nuorta katutaiteilijaa värittää Varkauden katukuvaa PopUp-taiteella tanssin, musiikin ja erilaisten performanssien merkeissä.

Lastenkulttuurikeskus Verso valitsee vuosittain parikymmentä Varkauden kaupungin kesätyöntekijää lastenkulttuurityöhön. Vuodesta 2014 alkaen Verso on toteuttanut nuorten kanssa Vekara-Varkauden Seikkailujen Saaren, kunnes vuonna 2020 koronapandemia esti tapahtuman toteuttamisen. Silloin kokeiltiin ensimmäistä kertaa popup-katutaiteen tekemistä nuorten kesätyöntekijöiden kanssa.

Kuluvan vuoden kesää varten Verso rekrytoi maaliskuussa 25 kesätyöntekijää. Kun koronapandemia jatkui ja kesäkuun 2021 kokoontumisrajoituksista ei ollut vielä huhtikuussa edes suuntaa antavia viitteitä, päätettiin Seikkailujen Saari perua tänäkin vuonna ja ryhdyttiin suunnittelemaan viime kesän tapaan PopUp-katutaidetta värittämään katukuvaa tapahtumaviikon ajaksi.

-Olimme valinneet kesätyöhön aiempien vuosien tapaan nuoria, jotka harrastavat taiteita eri muodoissa. Tästä joukosta muodostimme pienryhmiä, jotka tekevät taidetta erilaisilla painotuksilla, kertoo Lastenkulttuurikeskus Verson tuottaja Julia Vatanen.

Nuoret suunnittelevat ja harjoittelevat ohjelmiston ja valmistavat puvustuksen Verson henkilökunnan ohjauksessa tapahtumaa edeltävällä viikolla. Harjoituspaikkana toimii Tehtaan koulu. Tapahtumaviikolla nuoret tekevät taidetta maanantaista lauantaihin 14.- 19.6. mm. Hertunrannan, Kauppakadun ja Taulumäen torin ympäristössä.

-Meillä on muutamia punaisia lankoja, joita noudatamme ohjelmiston suunnittelussa. Olemme Vekara-Varkauden käsiohjelmassa luvanneet, että katukuvassa voi nähdä tanssia, kuulla musiikkia, bongata jättisaippuakuplia tai liittyä mukaan katuliituvallankumoukseen. Lisäksi olemme luvanneet, että viikon aikana on tilaisuus liittyä pelinappulaksi jättimäiseen lautapeliin. Näitä sisältöjä työstämme valmiiksi ohjelmaksi yhdessä nuorten kanssa, kertoo Verson koordinaattori Terhi Siippainen.

Lastenkulttuurikeskus Verso on 10 kunnan muodostama verkosto, joka toimii hallinnollisesti Varkauden kaupungin alaisuudessa. Verso toteuttaa ympärivuotisesti lastenkulttuuria siellä missä lapset ovat; kouluissa, päiväkodeissa, kerhoissa, kirjastoissa sekä muissa tiloissa ja tapahtumissa.

Nuorten kanssa työskenteleminen on yksi Verson tuotannon vuoden kohokohdista. Tavallisesti ympärivuotista kulttuurituotannon työtä tehdään toimistoissa yksin, parityönä tai pienryhmissä kokoontuen.

-Nuorten kanssa työskenteleminen on aika erilaista. On valtava määrä innokkaita, energisiä tekijöitä, nopea tahti, paljon kysymyksiä, jännitystä ja ideoita, Vatanen kuvailee.

Valmistelevaa työtä kesätuotantoja varten tehdään useamman kuukauden ajan, jotta suuren kesätyöporukan kanssa työskentely sujuu mahdollisimman tehokkaasti, mutta joustavasti.

-Excel-taulukoiden määrä on aika vaikuttava. Ilman järjestelmällistä suunnittelua tästä tulisi kaaos, lisää Siippainen.

Lisätietoja:

Julia Vatanen, kulttuurituottaja

julia.vatanen@soisalo-opisto.fi, p. 044 444 24 57

Lastenkulttuurikeskus Verso

versoverkko.fi

Lastenkulttuurikeskus Verso etsii kulttuurituottajia

Lastenkulttuurikeskus Versossa aukeaa elokuun alussa kaksi uutta osa-aikaista, määräaikaista työpaikkaa kulttuuri- ja harrastuspalveluiden tuotantoon. Toinen tehtävistä painottuu Suomen Harrastamisen mallin Varkauden ja Rantasalmen hankkeeseen, toinen tehtävistä painottuu lastenkulttuurituotantoihin koko Verson toiminta-alueella.

Elokuusta 2021 alkaen toimimme kuuden hengen tuotantotiimissä, jossa toteutamme erilaisia kulttuurituotantoja ja hankkeita 10 savolaiskunnan alueella. Tarjoamme näköalapaikan lastenkulttuurin alalla sekä monipuolisen työnkuvan innovatiivisessa ja motivoituneessa porukassa. Työkulttuurimme on uutta luova ja jatkuvasti kehittyvä.

Harrastuskoordinaattorin määräaikainen työsuhde on ajalle 2.8.2021 – 30.6.2022. Tehtävä on osa-aikainen 70% työajalla. Harrastuskoordinaattori huolehtii kokonaisvaltaisesti harrastussisältöjen laadukkaasta toteutumisesta sopien aikatauluista ja muista käytännön asioista toteuttajien ja koulujen kesken. Lisäksi koordinaattori toimii harrastustoimijoiden tukena mm. yhteistyön fasilitoijana ja saavutettavuusnäkökulmien edistäjänä. Tehtävään sisältyy myös tiimin muuta kulttuurituotantotyötä. Hanketyön osuus on 50% kokonaistyöajasta, muun työn osuus 20%.

Kulttuurituottajan määräaikainen työsuhde on ajalle 2.8.2021 – 31.12.2021 ja tehtävä on osa-aikainen 80% työajalla. Tehtävät painottuvat Lastenkulttuurikeskus Verson alueelliseen lastenkulttuurituotantoon sisältäen kouluissa ja varhaiskasvatuksessa toteutuvien tilaisuuksien sekä pienten yleisötilaisuuksien tuotantoa. Lisäksi tuottaja toimii Varkauden kaupungin kulttuuritapahtumien tuotannossa.

Kelpoisuusvaatimuksena molempiin tehtäviin on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, tarkemmat vaatimukset ja tehtävän kuvaukset löytyvät hakemuslinkeistä. Palkkaus on KVTES:in mukainen ja työaika KVTES:in toimistotyöaika kunkin tehtävän prosenttiosuudella. Oman auton käyttö on välttämätöntä Verson laajalla maantieteellisellä alueella. Molemmissa tehtävissä edellytetään oma-aloitteisuutta, hyviä organisointi- ja vuorovaikutustaitoja sekä monipuolista viestintäosaamista. Odotamme hakijoilta innostuvaa ja innostavaa asennetta, itsenäistä otetta työhön, joustavuutta sekä paineensietokykyä. Ja ennen kaikkea toivomme löytävämme tiimiimme hyviä tyyppejä!

Hae paikkaa to 17.6. klo 14 mennessä alla olevan linkin/linkkien kautta.

Lisätiedot harrastuskoordinaattorin tehtävästä ja haku:

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/harrastuskoordinaattori-vrk-03-99-21-1/

Lisätiedot kulttuurituottajan tehtävästä ja haku:

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/kulttuurituottaja-vrk-03-100-21/

Lisätietoja:

Lastenkulttuurikoordinaattori Terhi Siippainen

ensisijaisesti sähköpostitse: terhi.siippainen@soisalo-opisto.fi

Puhelimitse tavoitettavissa ke – to 9. – 10.6. klo 12 – 15, p. 044 743 6409

versoverkko.fi