Monitaidetta moniammatillisesti hoidollisessa ryhmässä
Teatteri-ilmaisun ohjaaja, sanataideohjaaja Iiris Salmela toimi taideterapeutin työparina kahdessa eri monitaiteisessa ryhmässä, jotka oli kohdennettu Varkauden kaupungin lasten ja nuorten psykiatrisen poliklinikan, Nikulan nuorten mielenterveysryhmien asiakkaille. Ryhmien varsinaisena ohjaajana toimi taideterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Riitta Pasanen, jolla on pitkä kokemus nuorten ahdistuksen hoidossa. Ensimmäinen ryhmä kokoontui syksyllä 2017 ja toinen keväällä 2018.
Ryhmät oli kohdennettu yläkoulu-lukio-ikäisille nuorille, joilla on haasteita sosiaalisissa taidoissa ja kyvyssä olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Yleisiä piirteitä ovat ahdistuneisuus ja vetäytyminen ihmisten seurasta.
Ryhmissä nuorilla oli mahdollisuus saada kokemuksia taiteen käytöstä itseilmaisun välineenä ja löytää siten myös uusia selviytymiskeinoja, harjoitella tunteiden ilmaisua ja sosiaalisia taitoja sekä solmia uusia ystävyyssuhteita. Tärkeää oli vertaistuen saaminen, oman ilmaisutavan löytäminen ja sen vahvistaminen. Oleellista oli myös itsensä näkyväksi tekeminen ja itsetunnon vahvistuminen.
Taideohjaajana olen tottunut ohjaamaan monenlaisia ryhmiä ja tarvittaessa kiinnittämään huomiota siihen, millaisilla sanoilla ja millaisella omalla energialla ohjaan ryhmiä. Toisissa ryhmissä reipas ote ja innolla mukana oleminen on erityisesti ryhmän alussa tärkeää. Hoidollisissa ryhmissä omaa energiaa on hyvä tarkkailla ja säädellä. Jos on ylitsevuotavan innokas, saattavat nuoret vain vetäytyä enemmän itseensä. – Iiris Salmela
MITÄ TAIDEOHJAAJAN ON HYVÄ HUOMIOIDA JA TIETÄÄ?
Teatteri-ilmaisun ohjaaja Iiris Salmela, 2018
ENNEN RYHMÄN ALKUA:
Taideohjaajan ja taideterapeutin on hyvä tutustua ennen ryhmän aloittamista, jos he eivät ole entuudestaan tuttuja, koska taideohjaaja ja taideterapeutti täydentävät toisiaan omilla vahvuuksillaan ja omilla taidemuodoillaan. Vaikka molemmilla olisi samaa osaamista taiteen tekemisessä, on taideohjaajan hyvä olla tietoinen siitä, että hoidollisessa ryhmässä taiteen tekeminen lähtee eri pohjalta, kuin esim. taidekoulussa tekeminen. Ryhmässä ei opiskella taiteen tekemisen tekniikoita niiden itsensä vuoksi, vaan tekniikat ovat rajaamassa tai helpottamassa tekemistä.
Hoidollisessa ryhmässä ei tehdä esim. ilmaisuharjoituksia siksi, että oppisi ”näyttelemään” vaan siksi, että harjoite jo itsessään antaa tilaisuuden ilmaista itseä. Sama pätee kuvataiteeseen. Kuvaa ei tehdä lopullisen teoksen vuoksi, vaan tärkeämpää on se, mitä tekijässä tapahtuu itse tekemisen aikana. Taideohjaajan on siis hyvä tietää, millaisia keinoja taideterapeutti käyttää ja mihin toiminnalla pyritään.
Ajattelen, että taideterapeutti on ryhmän toiminnan pääsuunnittelija, koska hänellä on kokemusta ja tietoa siitä, miten hoidollinen ryhmä toimii. Riitta Pasasen ammattitaito auttoi myös muokkaamaan omia harjoitteitani niin, että ne sopivat ryhmille. Koen että työskentelyämme helpotti se että olen aiemmin työskennellyt Riitta Pasasen kanssa erilaisissa produktioissa, joten oli helppoa löytää yhteinen kieli asioille.
Ennen ryhmän aloittamista Riitta Pasanen haastatteli kaikki ryhmään tulijat. Haastattelut ovat erittäin tärkeitä monestakin syystä: niiden avulla selvitetään, sopiiko ryhmä nuorelle ja onko nuori itse myös valmis sitoutumaan ryhmään.
Alaikäisten kanssa haastattelussa oli mukana myös nuoren huoltaja, koska sitoutumisen tärkeyttä painotetaan aina myös heille. On tärkeää, että myös nuoren vanhemmat/huoltajat ymmärtävät sitoutumisen tärkeyden ja mahdollistavat tarvittaessa esim. kyydin ryhmään. Haastatteluissa myös käydään läpi, millainen taidetoiminta nuorta itseään kiinnostaa. Haastatteluissa nuori voi itse sanoittaa, millaisia tavoitteita nuorella itsellään on ryhmän suhteen, eli mihin asioihin odottaa saavansa apua ryhmän avulla. Haastatteluissa käytettiin samanlaista kysymysrunkoa, mikä antoi paljon arvokasta tietoa ryhmän suunnittelua varteen.
Ennen ryhmien aloittamista kävimme myös läpi, miten ryhmäkerrat rakentuvat ja millaisia taidemuotoja ryhmässä on mahdollista käyttää (haastatteluista oli saatu alustavaa tietoa siitä, mikä nuoria kiinnostaa). Koko syksyn ja kevään ajan kokoonnuimme säännöllisesti suunnittelemaan ryhmäkertoja. On hyvä ottaa huomioon ettei kaikkea voi suunnitella etukäteen koko kaudeksi, koska itse toiminnassa voi ilmetä asioita, joka vaikuttaa ryhmäkertojen sisältöön. Myös ryhmässä tapahtuvat muutokset voivat muokata toimintaa esim. jos joku ryhmäläinen jää pois kesken kauden.
Taideohjaajana sain myös kysyä ”tyhmiä” ja olla tietämätön ja noviisi asian äärellä. Kun suunnittelu sujuu ja keskustelu on avointa, taideterapeutin ammattitaito auttaa taideohjaajaa välttämään toiminnan, joka ei sovi ryhmälle.
TOIMINNASSA:
ensimmäinen kokoontuminen!
Ensimmäinen kokoontumiskerta nuorten kanssa on todella tärkeä, oli taideohjaaja sitten tavannut nuoret ennakkoon tai ei. Ensimmäisellä kerralla sovitaan yhteiset pelisäännöt mm. puhelimen käytöstä ja siitä, miten ryhmässä toimitaan. Aloituskerralla puhutaan läpi kaikki käytäntöön liittyvät asiat: ollaan ajoissa paikalla, lopuksi järjestellään tila yhdessä, kuinka viestitetään ryhmästä ja miten toimitaan, jos ei pääse tulemaan. Nuorille myös kerrotaan, että jos joutuu lopettamaan jostain syystä, niin nuoren olisi hyvä tulla se kertomaan muulle ryhmälle. Tämä siksi, että jos joku lopettaa kesken, eikä kerro syytä, voi joku ryhmäläinen luulla, että on syy toisen pois jääntiin.
Ensimmäinen kerta on tärkeä myös siksi, että silloin ryhmäläiset saavat itse vaikuttaa siihen, mitkä ovat ryhmän tärkeimmät tavoitteet ja millaisilla taidetoiminnoilla tavoitteita kohti mennään. Taidetoiminnot poimitaan haastattelujen perusteella ja em. ryhmissä vaihtoehtoina olivat mm. kirjoittaminen, maalaaminen, piirtäminen, savityöt, valokuvaaminen, draama, musiikki, tanssi ja rentoutuminen. Tavoitteita voivat olla esim. rohkaistuminen ottamaan muihin kontaktia, itseilmaisun vahvistuminen, omien ajatusten jakaminen, ahdistuksen lievittyminen jne.
Ensimmäisellä ryhmäkerralla ei ole varsinaista taidetoimintaa, mutta sillä luodaan pohja kaikelle myöhemmälle toiminnalle.
keskusta!
Ensimmäisellä kokoontumiskerralla luodaan rutiinia toimintaan, ts. ryhmän aloitus on aina hyvä tehdä samalla tavalla, samoin lopetus. Ennen ryhmän sisääntuloa järjestelimme tilaan keskustan, jonka ympärille kokoonnuimme. Keskustan äärellä toiminta aina myös lopetettiin. Keskusta on erittäin tärkeä! Se vapauttaa tarpeesta katsella pitkin seiniä, jos toisten silmiin katsominen on alussa vaikeaa. Ja nuorilla, joille sosiaaliset tilanteet ovat haasteellisia, katsekontaktin ottaminen voi olla todella vaikeaa.
Meillä keskusta tehtiin kankaalla, luonnonmateriaaleilla ja /tai koristekivillä ja ledkynttilöillä. Ryhmä alkaa sillä, että jokainen sytyttää oman kynttilänsä (keskellä ryhmän kynttilä, jonka sytyttää joko ohjaaja tai ryhmän edetessä joku ryhmäläisistä) ja kertoo jotain, mihin on ohjeistettu. Jokaisen ryhmäkerran päätteeksi kynttilät sammutetaan yksitellen ja taas sanotaan jotain ohjaajan ohjeistuksen mukaan. Yleensä aluksi ryhmä toimiin järjestyksessä esim. myötäpäivään ohjaajasta aloittaen, mutta ryhmäläisiä rohkaistaan ottamaan vapaasti oma vuoro. Tämän tarkoituksena on nimenomaan saada ryhmäläisiä ottamaan oma tila ja oma aika ja jakamaan se toisten kanssa.
luottamuksellisuus!
Ohjaajien on tähdennettävä sitä, että ryhmässä ei arvostella ketään, eikä kenenkään taidetöitä. Ryhmässä ei tarvitse päteä eikä pärjätä eikä osata, mutta ryhmässä on mahdollisuus kokeilla ja jakaa kokemuksia. On erittäin tärkeää, että ryhmäläiset tietävät toiminnan olevan kaikin tavoin luottamuksellista! Se, mitä ryhmässä jaetaan, jaetaan vain ryhmän kesken.
Ensimmäisellä kerralla sovitaan, kuinka ryhmän ulkopuolella toimitaan, tervehditäänkö vai ollaanko tervehtimättä. Tämä siksi, ettei kenenkään välttämättä tarvitse selittää, mistä tunnetaan. Koska kyseessä on pieni kaupunki, saattavat ryhmäläiset tuntea toisensa. Tämä ei saisi häiritä ryhmässä olemista! Jos osa ryhmäläisistä tuntee toisensa ennakkoon, on asia keskusteltava asianosaisten kanssa. Luottamuksen syntyminen voi olla jopa mahdotonta, jos ryhmäläisten välillä on ennakkoon vahvoja jännitteitä.
läsnäolo ja havainnointi!
Ohjaajan tulee olla läsnä koko ryhmätoiminnan ajan. Käytännössä myös siten ettei ryhmää koskaan saa jättää keskenään toimitilaan, ilman ohjaajaa. Taidetyöskentely aikana ohjaaja on myös läsnä, mutta ilman ”kyttäämisen” tai ”tuijottamisen” tunnetta. Jos ohjaaja tuntuu ”katoavan” omiin papereihinsa, voi ryhmäläinen tulkita sen niin, ettei toiminta varsinaisesti kiinnosta ohjaajaa. Tämä koskee myös sitä, että ohjaajien ei ole hyvä ruveta rupattelemaan keskenään silloin, kun ryhmä tekee töitä.
Ohjaajan kuuluu tehdä ryhmäläisistä havaintoja, ja tämä ei onnistu, jos keskittyy johonkin muuhun taidetoiminnan aikana. Ryhmäläisille on hyvä sanoa, että ohjaajat ovat heitä varten, jos he tarvitsevat apua jossain tekemisessä. Havainnoit jaetaan taideterapeutin kanssa ja ne ovat osa hoidollisen ryhmän toimintaa. Havainnot antavat ohjaajille tärkeää tietoa siitä, miten toimintaa pitää kehittää ja mitä pitää ottaa huomioon ryhmässä.
sanoittaminen ja sensitiivisyys!
Ryhmissä kävi nopeasti ilmi se, että harjoitteiden ja toiminnan sanoittaminen on erittäin tärkeää ryhmissä. Toiminnalla pitää olla selkeä funktio, ettei ryhmä turhaudu tai koe tekevänsä jotain turhaa. Lisäksi sanoittamisen pitää olla selkeää ja ryhmän tarkoitukseen perusteltua.
Ryhmäläiset ovat yleensä hyvin herkkiä aistimaan niin tunnelmaa kuin toisten sanoja ja elekieltä. Parhaimmillaan ryhmässä syntyy luottamus ja nuoret rohkaistuvat tuomaan esiin omia ajatuksiaan. Tämä vaatii kuitenkin aikaa, ja joskus esim. taidetyön aloittaminen voi olla haastavaa nuorelle. Tällöin ohjaajat ovat niitä, jotka auttavat eteenpäin. Nuoria ei voi liikaa muistuttaa, ettei työllä haeta jotain tiettyä lopputulosta, vaan itse tekeminen on oleellista.
oma energia ja oma osallistuminen!
Taideohjaajana olen tottunut ohjaamaan monenlaisia ryhmiä ja tarvittaessa kiinnittämään huomiota siihen, millaisilla sanoilla ja millaisella omalla energialla ohjaan ryhmiä. Toisissa ryhmissä reipas ote ja innolla mukana oleminen on erityisesti ryhmän alussa tärkeää. Hoidollisissa ryhmissä omaa energiaa on hyvä tarkkailla ja säädellä. Jos on ylitsevuotavan innokas, saattavat nuoret vain vetäytyä enemmän itseensä.
Ohjaajina olimme usein mukana lämmittelyharjoituksissa, joita tehdään ryhmäkerran alussa. Lämmittelyt ovat tärkeitä siksi, että niillä saadaan samalla kehoa lämpimäksi (jos on fyysinen harjoite) kuin ajatus ja mieli kohdennettua ryhmäkertaan. Varsinainen taidetoiminta on kuitenkin nuorille ja tällöin ohjaajat vain ohjeistavat ja auttavat tarvittaessa toiminnan aikana.
jakaminen!
Iso osa suunniteltua toimintaa oli sellaista, missä mahdollistettiin nuorille tilaisuus ilmaista itseään ja ottamaan oma vuoro. Tämä siksi, että kaikilla ryhmäläisillä oli haasteita nimenomaan kontaktin ottamisessa ja omien ajatusten jakamisessa. Toiminta ja sen sanallistaminen on tässäkin tärkeää: nuoret ohjataan varmasti mutta lempeästi jakamaan ajatuksiaan. Ennen kirjoitus tehtäviä on hyvä sanoa, mitkä asiat jaetaan ääneen ja mitkä asiat kirjoitetaan vain itselle. Näin nuoret tietävät jo etukäteen, että osa tullaan jakamaan.
Nuorille on hyvä painottaa, että esim. toisen työn kommentointi on mielikuvien jakamista, ei arvostelua tai arvottamista. Myös omasta työstä puhuminen ja vaikka sen ääneen sanominen, miltä työskentely tuntui, on todella tärkeää ryhmässä. Kun nuori taas antaa palautetta toisen työstä, se on kuin lahjan antamista toiselle.
RYHMÄN LOPUSSA
Kun ryhmän toiminta on loppumassa, siitä on hyvä muistuttaa hyvissä ajoin, ettei se tule yllättäin. Molempien ryhmien viimeisellä kerralla pidimme ”juhlat”, jonne nuoret saivat toivoa tarjoilua. Viimeisellä kerralla pidimme myös taidenäyttelyn, missä kaikkien kaikki taidetyöt olivat näytillä. Viimeisellä kerralla myös koottiin palautetta koko kaudesta.