Luovaa toimintaa lapsiperheille ja perhepäivähoitolapsille

Verso toimii siellä, missä lapset ovat. Päiväkodeissa, kouluissa ja kerhoissa. Ja yhä useammin luovuuden versot kasvavat myös erilaisissa lasten toimintaympäristöissä, kuten esimerkiksi kirjastoissa ja museoissa.

Lastenkulttuurikeskus Verson toiminnan näkyvä osa ovat olleet vuosina 2010-2014 jokaisella Verso-paikkakunnalla vuosittain järjestetyt pienten lasten taideviikot, Verso-viikot. Vuoden 2015 aikana Verson toiminta etsi entistä saavutettavampia muotoja muun muassa ympärivuotisesta kirjastoilla, kerhoissa ja muissa kohteissa toteutettavista maksuttomista taide- ja kulttuurituokioista, ja Verso-viikot toimintamuotona jäivät taka-alalle.

Verson avoin toiminta vuonna 2016

Muun muassa kirjastojen kuukausittaiseen satutuntiohjelmistoon sovitettavassa taidetoiminnassa koetaan monitaiteisia elämyksiä taidetyöpajoissa ja nähdään esimerkiksi nukketeatteriesityksiä, osallistavaa tanssiteatteria sekä klovneriaa.

Verso toimii myös yhteistyössä avoimen varhaiskasvatuksen ja eri tahojen järjestämien perhekerhojen kanssa tuoden kerhopäiviin mukaan taidetoimintaa.

Varkauden museoilla Verso toteuttaa vaihtuvien näyttelyiden yhteydessä säännöllisesti perhesunnuntai-työpajoja, joissa innostetaan perheet tarttumaan yhdessä luovaan toimintaan.

Kesäkaudella Verson avoin toiminta painottuu Pieksämäen Nukkekodille ja Varkaudessa Vekara-Varkaus-festivaalin osana toteutettavaan Seikkailujen saareen.

Avoimista tuokioista tiedotetaan www.versoverkko.fi-sivuston kuntakohtaisilla sivuilla.









LASTENKULTTUURIKESKUS VERSO
Taipaleentie 24, 78200 Varkaus
Terhi Siippainen
Lastenkulttuurikoordinaattori
terhi.siippainen @ soisalo-opisto.fi
044 743 6409

Nazia Asif

Tuottaja-taidekasvattaja
nazia.asif @ soisalo-opisto.fi
044 743 6214

Minnamaria Koistinen

Taidekasvattaja
minnamaria.koistinen @ soisalo-opisto.fi
044 444 2386

Tiina Nissinen
KaiKuVa-koordinaattori
tiina.k.nissinen @ soisalo-opisto.fi
044 444 2609

368074